Päivystävä apteekki

Valtakatu 9
Päivystysviikkoina Ma - La 8 - 21 Su ja pyhinä 12 - 20

Shotgun Club suoraan Hiukosta

Panelian kylä Satakunnan sydämessä on tuottanut vuosien ja vuosikymmenien aikana muutamia merkittäviä muusikoita Suomeen.

Vehasen kotiinpaluu

  • Vasemmalta Arttu Ilomäki, Kimmo Koskenkorva, Tommi Kovanen, Petri Vehanen ja Risto Dufva

Rauman Lukko jysäytti Ylen ja Iltasanomien mukaan pommin, kun Petri Vehasen paluun Lukkoon kerrottiin tapahtuvan.

MM-kisat lähestyvät

Kohta on h-hetki käsillä ja Suomi puolustaa viime vuonna hankkimaansa jääkiekon maailmanmestaruuttaan. Suomen joukkue on vielä vähän auki, mutta tietysti varmoja nimiäkin jo on, tottakai.

Ekan kvartaalin urheilumenestys

Suomalainen urheilumenestys alkuvuonna 2012 on ollut melkoisen vaisua ja varsinkin hiihdon pohjoismaisissa lajeissa kausi oli todella heikko, ellei jopa heikoin ikinä.

Kävelykatuja vai ei

On taas kevään aika, eikä se kesäkään ole enää kaukana. Tuosta syystä onkin aika kirjoittaa taas kestoaiheesta Vanhan Rauman autottomuudesta tai ainakin Kauppa- ja Kuninkaankatujen osalta.

Vares menettää rakkaansa

Viime viikonloppuna tuli elokuvateattereihin uusin Vares, mikä oli kuuden elokuvan sarjasta jo viides.

Aurinkoinen talvipäivä

Tämän kirjoituksen aiheena on vain kuva, mikä osoittaa N9:n kameran kuvanlaadun.

Kamera ei toki ole ihan hyvä, kuin N8:n vastaava, mutta ihan riittävä kuitenkin. Todisteena siitä pari kuvaa.

Van Halen on täällä taas

He ovat täällä taas, ai siis ketkä. No ainoa ja oikea Van Halen, siis se missä solistina on David Lee Roth eikä Sammy Hagar.

"Vuoden urheilijan pitäisi olla yksilö"

  • Urheilugaala alkamassa

  • Jukka Jalonen kaimansa Suomelan haastateltavana

  • Mikaela Ingberg

  • Laura Lepistö

  • Emilia Pikkarainen ja Valtteri Bottas

  • Haastateltavana Alexander Stubb

Maanantaina juhlittiin Hartwall areenalla isosti Suomen urheilugaalaa 2012 merkeissä. Gaalassa palkittiin viime vuoden parhaat urheilijat ja listalla oli myös monia muita tunnustuksia.

Vuoden urheilija

Taas on tullut se aika vuodesta, jolloin urheilutoimittajat valitsevat vuoden parhaan urheilijan ja äänestysaika menikin umpeen tapaninpäivänä kello 24.00.