Päivystävä apteekki

Valtakatu 9
Päivystysviikkoina Ma - La 8 - 21 Su ja pyhinä 12 - 20

YDINVOIMAA, MUTTA KOTOA VAI VENÄJÄLTÄ?

Eduskunta on torstaina tosipaikan edessä, kun se äänestää siitä, miten Suomen energiaomavaraisuus saadaan ratkaistua. Jatketaanko energian ostamista naapureilta, kuten esim. Venäjältä, vai pyritäänkö siihen, että itse käyttämämme sähkö tuotettaisiin maamme rajojen sisäpuolella.
On tunnettua, että Suomen neljä reaktoria kuuluvat maailman turvallisimpien joukkoon. Itänaapurin myllyistä ei parhaalla tahdollaankaan voi samaa sanoa. Samoin tiedämme kaikki, että vielä pitkään aikaan ei energiakysymystä valitettavasti voida uusiutuvalla energialla ratkaista.
Säilyttääksemme kilpailukykymme ei meillä aidosti taida olla muuta vaihtoehtoa kuin rakentaa tässä vaiheessa kaksi voimalaa lisää ja jatkossa panostaa voimakkaasti innovaatioihin uusiutuvan energian nostamiseksi todelliseksi ja uskottavaksi ratkaisuksi.
Rauman seudun asukkaiden kannalta ajateltuna Olkiluoto 4 on piristysruiske ja antaa mahdollisuuksia sopeuttaa alueemme talouselämää myös sitä vaihtoehtoa varten, etteivät puu ja metalli ehkä loputtomasti olekaan kaupunkimme tukijalkoja.