Olin äskettäin kuuntelemassa filosofi Eero Ojasen pohdintoja siitä, onko ajalla itsessään sisältöä, substanssia. Vai onko aika vain kehys, jossa asioita tapahtuu. Usein puhutaan ajan hengestä, tai sanotaan, että se tai tämä ei ole tätä päivää tai tästä ajasta.

Niin tai näin, aika tuo mukanaan uusia virtauksia, jotka saavat aikaan muutoksia mm. yhteiskunnassa, ihmisten ajatus- ja elintavoissa ja kulttuurissa. Aikaansa seuraava ihminen on perillä näistä virtauksista ja ottaa niistä vinkkejä oman elämänsä ratkaisuihin.

Mutta onko muutoksessa mukana oleminen aina hyvä asia? Ei varmastikaan. Ajatellaanpa 60-lukua, jolloin Rauman keskustan puukorttelit oltiin vähällä panna matalaksi uuden rakennuskannan tieltä "ajan hengen" mukaisesti. Onneksi jotkut hoksasivat ajoissa, että vanhan romuttaminen ei aina ole viisasta. Ja Vanha Rauma säästyi.

Olisi tärkeää erottaa myönteiset muutossuunnat niistä trendeistä, jotka johtavat harhaan. Muutokset ovat joskus vaikeasti hahmotettavia. Mitä mätää esimerkiksi tämän ajan hengessä on, kun nuorten ja lasten pahoinvointi yhteiskunnassamme lisääntyy. Kukaan ei osaa selittää, mistä tämä johtuu. Aika on muuttanut yhteiskunnassamme jotain, mutta olemme liian lähellä nähdäksemme, mistä tässä on kysymys.

Yksi instituutio, joka on valinnut linjakseen seurata aikaansa, on Suomen evankelis-luterilainen kirkko. Tällä viikolla käydyn piispanvaalin tulos on tämän linjan tyypillinen ilmentymä. Vielä sata vuotta sitten naispiispa olisi ollut ajatuksenakin sula mahdottomuus. Mutta nyt onkin toinen aika. Historia tulee aikanaan näyttämään, onko ajopuustrategia hyvä vai huono valinta. Vaihtoehtona on pitää ajan hengen vastaisesti kiinni kirkon traditiosta ja uskonpuhdistuksen periaatteen mukaisesti käyttää Raamattua - ei siis ajan henkeä - uskon ja elämän ylimpänä ohjeena (sola scriptura). Millaiseksi ajan virtaukset kirkon muokkaavat? Niin, mistäpä sen voisi tietää. Aika näyttää!