Päivystävä apteekki

Valtakatu 9
Päivystysviikkoina Ma - La 8 - 21 Su ja pyhinä 12 - 20

Tasan ei käy onnen lahjat

Tanskassa pidetyssä pohjoismaisten ystävyyskaupunkien tapaamisessa yhtenä asiakohtana oli kuulumiskierros. Jokainen delegaatio vuorollaan selosti finanssikriisin vaikutuksia kaupunkinsa elämään. Erot olivat häkellyttävät.

Pienen islantilaisen Alftanesin kertomus oli karmeaa kuultavaa. Kunta on suomeksi sanottuna konkurssissa ja sen olemassaolo päättyy pakkoliitokseen Reykjavikin kanssa. Saimme lahjaksi Alftanesin viirin, joka on kohta keräilyharvinaisuus - muisto kunnasta, jonka talous monien muiden islantilaisten kuntien tavoin raunioitui yltiöpäisten keinottelijoiden uhkapeleissä. Koulutetut, osaavat nuoret muuttavat maasta pois. Jäljelle jäävät maksavat velkoja pitkään...

Päinvastainen oli norjalaisen Gjövikin tilanne. Rahaa on, velkaa ei. Työttömyys kolmen prosentin tuntumassa. Euron horjuminen ei tunnu riippumattoman ja öljyllä rikastuneen Norjan taloudessa. No problem!

Tanskalainen Naestved ja ruotsalainen Gävle puolestaan tekevät hartiavoimin töitä tiukan taloustilanteen puristuksessa. Kuluja on karsittava, toimintaa tehostettava, palvelurakennetta uusittava. Eletään kovia aikoja, mutta pää on pinnalla.

Entä Rauma? Numeroiden valossa kuulutaan Gjövikin kanssa hyväosaisten joukkoon. Talous näyttää hyvältä, suorastaan erinomaiselta. Ei hädän päivää.

Suomessa eletään muutenkin kuin mitään finanssikriisiä ei olisi ollutkaan. Jäin miettimään, miten tämä on mahdollista? Eihän Suomen tilanne ole Tanskaan ja Ruotsiin verrattuna kovinkaan erilainen. Oikeastaan sen pitäisi olla huonompi, kun joudumme euromaana kantamaan miljardiluokan vastuita Kreikan talouden pönkittämisestä.

Meillä ei ole vielä herätty todellisuuteen. Painetaan menemään entiseen malliin ja julkista taloutta pönkitetään ennennäkemättömän velanoton avulla. Eletään yli varojen aivan kuin Kreikassa. Milloin alkaa sopeuttaminen? Toivottavasti pian, sillä muuten käy huonosti.

Niin, mutta meilläpä on ensi vuonna vaalit! Olisihan se puolueen näkökulmasta sulaa hulluutta tehdä tässä vaiheessa ikäviä päätöksiä...