Päivystävä apteekki

Valtakatu 9
Päivystysviikkoina Ma - La 8 - 21 Su ja pyhinä 12 - 20

Kyllä nyt Raumaa kehuttiin

Elävä kaupunkikeskusta -yhdistyksen porukka oli tänään Posellissa kaupungin isännöimällä vastaanotolla. Jututin siinä muutamia muualta tulleita kaupunkikehittäjiä ja kuulin ihan omin korvin, kuinka Raumaa ja erityisesti keskustan ilmettä kovasti kehuttiin. Oma väkikin kehui minkä nyt länsisuomalaisina kehtasi.

Mutta aika moni totesi myös olevansa asiasta yllättynyt ja vierailevansa Raumalla ensimmäistä kertaa pitkiin aikoihin. Tästä voi vetää sen johtopäätöksen, että meillä on tuote kunnossa, mutta sen markkinointi tai brändäys ei ole oikein onnistunut. Rauma on upea paikka (varsinkin kesällä), mutta sitä eivät kaikki tiedä.

Mistä kiikastaa, onhan tästä puhuttu vaikka kuinka paljon. Onko se brändäys nyt niin mahdottoman vaikeaa? On se. Eräs tuttavani, joka on kokenut brändintekijä ja "guru" tällä alalla kertoi, että brändin rakentaminen kestää mieluummin kaksikymmentä kuin viisi vuotta. Rauma-brändinkään rakentaminen ei onnistu vuoden pikaprojektina, vaan se vaatii vuosien pitkäjänteisen, suunnitelmallisen ja systemaattisen työn.

Harmi, sillä Raumahan on hieno kaupunki jo nyt eikä vasta kymmenen vuoden päästä. Mutta parhainta menestystä ja sitkeyttä joka tapauksessa brändäääjille. Niin, ja on hyvä myös tiedostaa, että toimillamme ja puheillamme me kaikki raumalaiset olemme vaikuttamassa Rauma-kuvaan. Positiivisesti tai negatiivisesti.