Päivystävä apteekki

Valtakatu 9
Päivystysviikkoina Ma - La 8 - 21 Su ja pyhinä 12 - 20

Suomen Suurin Kala

Erä-lehti käynnisti jälleen Suomen Suurin Kala -kilpailun, jonka saaliskalalistalta on rajattu enemmän lajeja kuin aikaisemmin. Uhanalaisilla lajeilla ei kilpailla, mikä onkin oikea ratkaisu.

Pilkit pakkiin ja kairat kyytiin

  • Kamerakuva 27.1.

Vihdoin vedet ovat alkaneet pakkasten myötä jäätyä. Innokkaimmat ovatkin jo päässeet järven jäitä korkkaamaan. Meren kansipäällystekin on pian kävelykunnossa - ainakin sisälahtien osalta.

Itämerta edemmäs kalaan

  • Laskuveden aikaan.

  • Turskaa tuplana.

  • Kolja (Melanogrammus aeglefinus)

  • Tunturivesien taimenia.

Nykyisten hupenevien arvokalakantojen vuoksi Norja on suomalaisille vapaa-ajankalastajille yhä houkuttelevampi matkakohde.

Tukinuittoa

  • Tukinuittoa (vetoköysi kuvan oikeassa reunassa)

  • Potkurin jälkiä

Sopivalla kalastuskelillä yleensä tuulee edes vähän. Paitsi silloin kun kalaparvi jää paikoilleen (esim.

Jäinen trilleri

  • Matkalla pannulle

Pilkkiminen näyttää monesti tylsimmältä mahdolliselta touhulta, mitä voi haalarit jalassa harrastaa.

Muutoksia kalavesillä

  • Jäiden lähtö 2010

Vaikka kuluva talvi on kylmä ja jäätä on meressä runsaammin kuin vuosiin, on silti todennäköistä, että jäät lähtevät Rauman edustalta normaalisti.

Uhanalaiset kalamme

  • Alamittaiset ja kutukalat vapautetaan poikkeuksetta

Suomen luonnonsuojeluliitto julkaisi tällä viikolla tiedotteen, jossa se ei suosittele uhanalaisen meritaimene

Kun on pakko saada kalaa…

Mikäli minut pudotettaisiin johonkin päin Lapin erämaata ja pitäisi valita jokin kalastusväline, ottaisin ilman muuta mukaan kevyet perhokalastusvälineet.

Itämeri tappaa lohen

  • kuva: ahven.net

Tämän aamuiset Ylen uutiset kertoivat huolestuttavia uutisia lohen tulevaisuudesta.

Tyhjä joki ei ole tyhmä joki

Virtavesillä on oma terapeuttinen voimansa. Joki on kuin elävä olio, joka tarjoaa sen seuraajalle paljon katsottavaa.