Presidentin valinta on herättänyt tällä(kin) kertaa paljon tunteita ja keskustelua. Minusta se on hyvä asia. Toisella kierroksella vastakkain on kaksi keskenään hyvin erilaista poliitikkoa, kokoomustaustainen Sauli Niinistö sekä vihreiden Pekka Haavisto.

Molemmat ovat toivoneet, että vaalien toinen kierros käytäisiin hyvässä hengessä ilman loanheittoa. Se näyttää kuitenkin olevan vaikeaa, varsinkin jos tutkii sosiaalista mediaa. Osa Haaviston kannattajista haluaa leimata Niinistön pahansuovaksi, rahanahneeksi piruksi, joka puolustaa vain rikkaita. Haaviston päälle on helppo heittää lokaa, esiin kaivetaan vain yksi kortti, homo-kortti. Monelle on liikaa, että Suomen presidentti olisi homo. On myös pohdittu, miten homo-presidentti voisi hoitaa ulkomaan tehtäviään esimerkiksi islamistisissa maissa. Mietin sitä aluksi itsekin, mutta luettuani Haaviston ansioluettelosta, millaisissa maissa hän on ollut rauhaa rakentamassa, tiesin vastauksen. Hän pärjäisi kyllä.

Eräs ulkomailla asuva ystäväni kuulostelee synnyinmaansa vaalikeskustelua epäuskoisena. Hänestä tuntuu naurettavalta, miten suuri kysymys Haaviston sukupuolisesta suuntautumisesta on tehty. Ymmärrän hänen ärtymyksensekaisen huvittuneisuutensa, mutta yritän ymmärtää myös niitä, joille homous on ongelma. Suomessa on vahva heterokulttuurinen perintö. Homous on meille verrattain uusi ilmiö. Tietysti homoseksuaalisuutta on aina ollut, mutta siitä puhuminen oli pitkään tabu. Jos homon elämä ei edelleenkään ole ihan ongelmatonta, niin menneinä vuosikymmeninä sen on tarvinnut olla aivan hirveää. Asenteet ovat kuitenkin lientyneet ja muuttuneet. Sairausluokituksesta homoseksuaalisuus poistettiin kuitenkin vasta vuonna 1981.

Maapallo kulkee muuttumattomalla radallaan, mutta elämä sillä muuttaa muotoaan jatkuvasti. Muutosvauhti voi joskus olla väsyttävää ja pelottavaakin. Haluaisin ymmärtää niitä, jotka eivät halua maailman muuttuvan, mutta se on joskus todella hankalaa. En pidä homo-kortin käytöstä, tosin en pidä siitäkään, jos henkilöä äänestettäisiin juuri sen vuoksi että hän on homo. Kun henkilöä ollaan valitsemassa mihin tahansa tehtävään, pitää punnita hänen kykynsä hoitaa tätä tehtävää, oli hän sitten hetero taikka homo.

Rakkaudesta puhuttaessa en halua oman heteroseksuaalisuuteni muuttuvan sellaiseksi vammaksi, joka estäisi minua hyväksymästä homoseksuaalista rakkautta. Tässä kohtaa vakaumuksellisimmat ihmiset voivat tietysti kaivaa esille kirjojen kirjan ja osoittaa sormella kohtaa, jossa mies on miehelle kauhistus. Siihen ajatteluun kaipaisin muutosta. Raamattu on vanha kirjakokoelma, jota ovat kirjoittaneet monet ihmiset. Minusta sitä kuuluisi lukea päivitettyjen lasien kanssa. Kun sen teen, on raamattu kertomus armosta ja rakkaudesta. Taisi sieltä löytyä sellainenkin kohta, jossa lukee että kaikkein tärkeintä on rakkaus.

Minä olen ihminen, jolla on aika vahvoja mielipiteitä. Väittely- ja keskustelutilanteissa haluaisin mielelläni kääntää keskustelukumppanini olemaan samaa mieltä kanssani. Yritän silti loppuun asti kunnioittaa muidenkin mielipiteitä. Se on joskus ongelmallista, mutta kuitenkin mahdollista kun oikein yritän. Äärimmäisyyksiin mentäessä näen helposti punaista ja -ismi-loppuiset sanat tietävät mielestäni usein huonoa. En välttämättä ole halukas keskustelemaan mielipiteissään kaikkein äärimmäisiä laitoja edustavien ihmisten kanssa, kokemukseni mukaan nämä ihmiset ovat niin yhden asian julistajia, että heidän kanssaan ei pääse rakentavaan keskusteluun. Vaikka ajattelen joistain asioista tietyllä tavalla, vältän myös itse äärimmäisyyksiin menemistä.

Kulkiessani tänään töistä kotiin ja tätä kirjoitusta suunnitellessani ajattelin, että olen erittäin suvaitsevainen ihminen. Sitten aloin miettiä, että suvaitsen monia sellaisia asioita, joita kaikki eivät suvaitse. Sitten ajattelin, että kyllä kaikkien pitäisi suvaita niitä asioita, joita minä suvaitsen. Sitten ymmärsin, etten ehkä olekaan niin suvaitsevainen kuin olin ajatellut. Se oivallus tuntui vähän keljulta.

Kirjoituksestani kuultaa varmasti läpi se, ketä aion vaalien toisella kierroksella äänestää. Minulla ei ole silti mitään tarvetta lausua pahaa sanaa Sauli Niinistöstäkään. Hän on pätevä pitkän linjan poliitikko. Siksi haluan suvaita myös ne mielipiteet, joissa kannatetaan Saulia. Mitään alentavaa loanheittoa en kuitenkaan suvaitse. Toivon, että kamppailusta tulee reilu ja hyvä ja että sen kuluessa saadaan kuulla mielenkiintoista arvokeskustelua.

(Minun on pakko vielä lausua hämmästyksen sana siitä, miten paljon enemmän presidentinvaaleista kohkataan kuin kunnallisvaaleista. Ymmärrän, että presidentin äänestäminen on helppoa, koska hän tulee niin selkeään tehtävään. Monilta tuntuu kuitenkin unohtuvan, että kunnalliseen päätöksentekoon valittavat henkilöt ovat juuri niitä, jotka tekevät ihmistä kaikkein lähimpänä olevat päätökset. He päättävät muun muassa kouluista, päiväkodeista, terveydenhuollosta, sosiaalityöstä ja teiden kunnossapidosta sekä siitä, miten kunnan budjetista jaetaan resursseja kaikkiin edellämainittuihin.)