Matkustan ympäri maailmaa
Minua viehättää Raumassa sellainen seikka, että täältä löytää aina tekemistä. Raumalaiset ovat aktiivisia järjestämään ohjelmaa. Kun pitää silmänsä ja korvansa auki sekä seuraa paikallista mediaa, löytyy monenlaista mukavaa menemistä.
Olin eilen Kellariteatterissa katsomassa lasten tekemää Maailmojen halki-nimistä merimusikaalia. Rauman Freinetkoulun 4. ja 5. luokka sekä Rauman ranskalaisen koulun 4. ja 5. luokka olivat tehneet musikaalin.
Esitys oli loppuunmyyty. Istuin katsomossa tyttäreni kanssa ja muistelin, miten itse lapsena kävin kyseisessä teatterissa katsomassa näytelmiä. Kellariteatterin intiimiys tuntui yhtä hyvältä kuin pikkutyttönä. Minua alkoi esitystä katsoessani liikuttaa. Lasten tekemisen ilo oli kouriintuntuvaa. Tuo projekti tulee luultavasti jäämään heidän mieleensä ikuisiksi ajoiksi!
Musikaali kertoo raumalaisesta kapteeni Olavista, joka on menettänyt miehistönsä taistelussa kapteeni Morgania vastaan. Olavi haalii Rauman torilta miehistön ja hurja matka voi alkaa. Esitys vie yleisön muun muassa Ranskaan, Intiaan ja Japaniin. Musiikin ja laulujen ohella näytelmässä on myös tanssia. Suomen kielen lisäksi musikaalissa kuullaan myös ranskan ja espanjan kieliä.
Pääasiassa lapsista koostuvan bändin musisointia oli nautinnollista kuunnella. Hienoina yksityiskohtina olivat myös huolella tehty valosuunnittelu sekä virtuaalinen kartta, jonka avulla voitiin seurata, missä Olavi miehistöineen kulloinkin vieraili.
Musikaali oli huikean hieno. Lastenkulttuuria parhaimmillaan! Lähtiessämme teatterista olo oli hyvä ja iloinen. Oli virkistävää käydä maailmanympärimatkalla puolen kilometrin päässä omasta kodista!
Jos sinä haluat mennä katsomaan musikaalia, muutama esitys on vielä: to 27.5. klo:9.30 ja 18.00. Liput maksavat lapsilta 5e ja aikuisilta 8e. Lipputiedustelut 044-5334758 ja 044-5338576




