Yhdessä juhlaa

Yhdessä juhlaa -teos kaupungintalon aulassa. Kuva: Kai Salonen / Rauman kaupunki

Taiteilija itse kiinnittämässä ensimmäisiä knypyliä teokseen. Kuva: Kai Salonen / Rauman kaupunki

Poseerausta teoksen edessä. Kuva: Kai Salonen / Rauman kaupunki
Rauman kaupunki luovuttaa juhlavuoden merkeissä tapahtumia järjestäville tahoille kiitoksena ja muistoksi knypylän. Kaksoiskappale knypylästä jää kaupungille.
Kaupungin kulttuuritoimi pyysi paikallisilta taiteilijoilta ideoita kaupungin haltuun jäävien knypylöiden säilyttämisestä. Tein oman ehdotukseni "Yhdessä juhlaa", joka tuli valituksi juhlavuoden teokseksi ja knypylien loppusijoituspaikaksi.
Kaupungintalon aulaan sijoitettavan 570-vuotisjuhlateoksen suunnittelu alkoi lähtökohdasta, että teokseen tulee pystyä kiinnittämään pitkin vuotta X määrä nypyliä. Näin ollen tapahtumien järjestäjät muodostavat yhdessä osan teoksesta ja tietenkin myös oleellisen osan itse juhlavuodesta, sillä juhlimme sitä pitkälti tapahtumien kautta.
Samoin kuin nyplätessä, jokaisella knypylällä ja siihen kiinnitetyllä langalla on olennainen osa pitsin valmistuksessa. Halusin tuoda knypylistä muodostuvan kokonaisuuden symboliikan rautalangasta väännettynä kaupunkilaisille, joten sain idean nyplätä pitsin, jossa olisi luku 570 ja jonka langat hajaantuisivat pitkin poikin - lankojen päihin kiinnitettäisiin knypyliä vuoden edetessä, jolloin 570-pitsi ikään kuin valmistuu samalla.
Teoksen nimi on "Yhdessä juhlaa", jolla haluan korostaa jokaisen kaupunkilaisen roolia juhlavuodessa. Yhdessä on juhlan siemen, sillä erilaiset yksilöt ovat rakentaneet 570 vuoden aikana kotikaupunkiamme, mutta kaupunkia ei olisi ilman meitä kaikkia kokonaisuutena, tässä hetkessä yhdessä, käsi kädessä, kuten Pitsiviikon visuaalisessa ilmeessä.
Kuten tämän aamun julkistustilaisuudessa eräs toimittaja totesikin, toimii teokseni samalla eräänlaisena tulostauluna juhlavuoden tapahtumista. Kun vuosi käy kohti loppuaan, saa knypylät laskemalla selville myös tapahtumien määrän. Tänään teokseen kiinnitettiin tammikuussa olleiden ensimmäisten kolmen tapahtuman knypylät.
Teos on kaupungintalon aulassa koko kalenterivuoden 2012. Osoitteessa Kanalinranta 3 sijaitseva kaupungintalo on avoinna maanantaisin, keskiviikkoisin ja torstaisin klo 8-16, tiistaisin klo 8-17 ja perjantaisin klo 8-15.




