Säästäminen on varautumista tuleviin menoihin!
Joulu on jo ovella ja joulumarkkinat käyvät kuumana. Joulukausi tuntuu vuosi vuodelta alkavan aikaisemmin. Kaupat ovat pullollaan jouluun liittyviä tuotteita, postilaatikkoon satelee mainoslehtisiä ja televisio kertoo kuumimmat lahjavinkit!
Kun tarjonta kasvaa, niin myös kulutus lisääntyy. Yleensä kulutuksen lisääntyminen johtuu siitä, että runsas tarjonta laskee tuotteiden hintoja, minkä kautta sitten kulutus vilkastuu. Jouluaikana harvemmin hinnat kuitenkaan laskevat, mikä tekee joulumarkkinoista poikkeuksen.
Ajattele hetki asiaa omalta kantiltasi. Kun sinulle tarjotaan paljon tuotteita, myös kulutuksesi kasvaa. Kuulostaako tutulta? Itse ainakin olen syyllistynyt ostamaan ns. tarpeettomia ostoksia normaalin kauppareissun ohella ihan vain siksi, että tilaisuus on tehnyt minusta ostajan. Muista myös, että jouluaikana normaali kulutus on jo paljon suurempaa kuin muuna aikana, onhan meillä lahjoja ostettavana ja pöytä katettavana. Tähän kun vielä lisätään ylimääräiset menot, niin joulun valmistelut voivat käydä kukkarolle kalliiksi!
Oletko siis varautunut ylimääräisiin menoihin?
Joulun ylimääräisiin kuluihin on hyvä varautua etukäteen. Säästämällä voit suojautua yllättävienkin rahareikien varalta. Pienistäkin summista saa säännöllisen säästämisen kautta kerrytettyä itselleen mukavan turvan. Omaa taloutta pohtiessasi muista, että säästämisen tulisi aina olla osa oman talouden suunnittelua. Säästämisen avulla pystymme pitämään oman taloutemme vakaana.
Valitettavasti vallitseva taloustilanne ja normaalia heikommat tulevaisuuden näkymät ovat vaikuttaneet myös suomalaisten talouden hoitoon ja tulevaisuuden näkymiin. Säästöpankin uusimman säästämisbarometrin mukaan lähes neljännes (23 %) suomalaisista uskoo oman taloutensa heikkenevän seuraavan 12 kuukauden aikana ja melkein kolmannes (30 %) suunnittelee talouttaan heikosti, enintään kolmen kuukauden tähtäimellä.
Nyt on siis oikea aika tulla tapaamaan Säästöpankin asiantuntijoita. Luodaan yhdessä pitkän aikavälin suunnitelma sinun talouteesi. Me tarjoamme sinulle asiantuntemuksemme, laajan tuotevalikoiman ja tietysti Suomen parhaan palvelun.
Jouluterveisin
Joni Ylen
PS. Tiesitkö, että Säästöpankkien perustamisen taustalla on ollut juuri säästäväisyyden opettaminen kansalaisille. Säästämisen opettaminen ja siihen kannustaminen on meille tärkeä asia. Meidän toimintaamme säätelee Säästöpankkilaki, jossa mainitaan, että Säästöpankkien erityistarkoituksena on säästäväisyyden edistäminen.




