Päivystävä apteekki

Valtakatu 9
Päivystysviikkoina Ma - La 8 - 21 Su ja pyhinä 12 - 20

Sadan kilon sekaannus

  • Syvärauman halli tykkää särkikaloista. Kuva: Esa Urhonen

Ovathan ne ihan samannäköisiäkin. Eikä koossakaan paljon eroa ole.

Justiinsa juu. Ei ole ei...

Kontit kenossa

Länsi-Suomen tiistain ympäristösivulla hahmottelen yhä kasvavan konttiliikenteen kokoon nähden vähäistä, mutta sittenkin merkittävää ympäristöriskiä.

Vihdoinkin joku puuttuu konsulttikiemuroihin

Miksi aina pitää löytyä mätä peruna, ennen kuin kukaan ymmärtää tai uskaltaa sanoa sellaisia olevankaan?

Eivät edes osu, mokomat

Ja taas yksi tapaus: Tammikuussa Pöytyällä ammuttu Auli-susi kantoi tassuissaan vanhoja, isoja hauleja.

Epäilikö kukaan oikeasti väyläpäätöstä?

Etelä-Suomen Aluehallintovirasto tyrmäsi Rauman syväväylän läjityshakemuksen.

Höpöä ja löpöä ydinjäteluolasta

Elinkeinoministeri Jyri Häkämiehen puuttuminen ydinvoimayhtiöiden jäteluolakiistaan on saanut isot miehet yhteen rintamaan.

Turha ruoka nollaan!

Jo on aikakin! EU laittaa kauppojen ruokahävikkiä kuriin ihan lakimuutoksella.

Pinnan alla mölisee

Vaikka lähtökohta (syyskuun 2001 terrori-iskut) on mahdollisimman ikävä, on lopputulema harvinaisen hyödyllinen.

Jotain rajaa, kiitos :D

Jos joskus on tilanne, etti tiedä itkisikö vai nauraisiko, niin nyt.

Bensa maksaa - hyvä niin

Bensan hinta nousi, nousee ja jatkaa nousuaan. Ja diesel pompsahti kertaheitolla. Siitä huolimatta tankatessa ei tunnu pahalta.