On se vaikeaa, usein ihan mahdotonta. Nimittäin sudesta, ydinvoimasta ja muutamista muista asioista kirjoittaminen.

Kun asioissa on puolin ja toisin valtavia arvolatauksia, ennakkoasenteita ja elämänkatsomusta, muuttuu harmaa vihreäksi, punaiseksi, mustaksi tai kaikenkirjavaksi - ihan siitä riippuen, kuka katsoo.

Kaikki mielipiteet, näkemykset ja tulkinnat ovat arvokkaita. Niistä voidaan olla eri mieltä ja keskustella rakentavasti. Se edellyttää kuitenkin tosiasioiden erottamista edellisistä.

Suden kohdalla se ei näytä onnistuvan sitten millään.

Enkä puhu nyt edes Suomen susimäärää koskevista arvioista tai muista merkittävistä seikoista. Suden kohdalla tosiasiat sekoittuvat kuvitelmiin ihan kaikessa.

Yksi hyvä esimerkki on vastikään Länsi-Suomessa julkaistu kolumnini (jonka voit lukea täällä).

Kirjoitin suden aiheuttamien vaaratilanteiden riskin ja sillä pelottelun välisestä suhteesta. Ja kuten aina aiheen kohdalla, palautetta tuli paljon kaikista suunnista.

Se on hienoa - keskustelen näkemyksistä ja tulkinnoista enemmän kuin mielelläni. Mutta merkillistä on se, että selvä teksti luetaan ennakkoasenteen vuoksi ihan vinoon.

Kolumnissa mainitsen ihan selvästi asuvani susilauman reviirillä maaseudulla, kymmenen kilometrin päässä koulusta. Piste.

Miten siis on mahdollista, että niin moni palautetta antanut ja erilaisen susinäkemyksen omaava lukija "tietää", että allekirjoittanut kirjoittelee asioista kaupunkikerrostalossa vailla kosketusta maaseutuun?

Totesin myös, että suden kanssa on tietysti olemassa riski vaaratilanteesta ihmiselle. Mutta pidän sen todennäköisyyttä yleisesti esimerkiksi Lounais-Suomessa äärimmäisen pienenä. Miksi siis niin moni sanoo, että allekirjoittanut kiistäisi vaaran mahdollisuuden tyystin?

Minulla on viisi lasta, neljä heistä asuu vielä kotona. Kaikki kävelevät aamulla puolen kilometrin pätkän odottamaan bussia. Miten niin minulla ei ole lapsia eikä mitään menetettävää?

Sovitaanko niin, että kun keskustelemme, kuuntelemme mitä toinen sanoo?

* * *

No se siitä - oli minulla sudesta asiaakin.

Poliisi myönsi eilen luvan suden ampumiseen Köyliön Vuorenmaalla. Taustalla on tapaus, jossa susi oli poliisin mukaan käyttäytynyt uhkaavasti paitsi koiraa, myös ihmistä kohtaan (Poliisin tiedote).

Totesin heti tapauksesta kuultuani, että nyt ollaan lähellä tilannetta, jossa lupa tullaan antamaan. Ja niinhän siinä kävi.

Suden aiheuttaman riskin määrää on todella, todella vaikea arvioida konkreettisesti. Siksi poliisi ei koskaan ole helpon paikan edessä, varsinkaan kun sosiaalinen paine on valtava.

Tälläkin kertaa on hyvin vaikea tietää, estääkö luvan käyttäminen vaaratilanteita vai ei. Mutta yhteisössä elävien tunteiden vuoksi lupa oli kyllä perusteltu.

Kokonaan toinen asia on se, miten suden mahdollinen ampuminen vaikuttaa itse asiaan.

Lupa on myönnetty pihapiirissä tavattavan suden lopettamiseen. Kukaan ei kuitenkaan tiedä, onko koiria tähyävä susi juuri se, joka tähtäimessä näkyy.

Ja miten ampuminen vaikuttaa muuhun laumaan, vai vaikuttaako mitenkään? Ja vähentyykö susien aiheuttaman vaaran todennäköisyys, susipelko tai jokin muu?

Kaikki tämä jää nähtäväksi.