Runsas viikko on kulunut lähdöstäni Sri Lankaan. Morawewassa kaikki tuntuu kulkevan entisiä latujaan. Uutta ja viehättävää on se, että kylässä seisoo nyt 17 uljasta kotia äärimmäisen köyhille perheille merkkinä ihmisten halusta auttaa vähäosaisimpia veljiä ja sisaria. Kaikkien talojen omistajien sydämet täyttää syvä kiitollisuus raumalaisia lahjoittajia kohtaan.

Ajaessani Morawewaan tienvarsinäkymät olivat lohduttomia. Lähes jokaisessa pikkukylässä oli mutatalojen rankoja rankkojen monsuunisateiden jäljiltä. Monet ihmiset olivat alistuneet luonnonvoimien alla, ja muuttaneet kauemmas paremman elämän toivossa. Morawewassa heille olisi ollut tulevaisuus riisinviljelijöinä, mutta rutiköyhien ihmisten varoilla ei rakenneta edes alkeellisinta monsuunin kestävää rakennusta. Minun oli vaikeata pidätellä kyyneliäni. Onneksi saamme tuoda lohtua tällä kertaa viiden uuden talon verran.

Uusien perheiden valinta tällä kertaa ei ollut ongelmallista. Alueen uudelleen asuttamisen ministerillä Ranjith de Silvalla, aluejohtajalla, kyläpäälliköllä ja minulla oli aivan samat ajatukset uusista perheistä projektissamme.

Sureshin perheessä on neljä lasta ja munuaissairas vaimo, joka odottaa pääsyä munuaisenvaihtoleikkaukseen. Vaimo on tälläkin hetkellä sairaalassa. Mies tekee ahkerasti töitä muurarina. Hän saa töitä myös tulevassa projektissamme. Hän osallistuu oman kotinsa rakentamiseen yhtenä palkallisena työntekijänä, voidakseen maksaa vaimonsa sairaalalaskut. Heidän lisäkseen uuteen taloon muuttaa iäkkäät miehen vanhemmat ja isoäiti.

T.B. Indrakanthin perheeseen kuuluu neljä lasta, mies, vaimo ja isovanhemmat, jotka muuttavat saman katon alle jakamaan perheen ilon uudesta talosta. Miestä kutsutaan Milk Maniksi, sillä hänen tehtävänään on lypsää alueen vuohilauma käsin joka aamu ja ilta. Työ kuuluisi naisen tehtäväksi, mutta heidän hoitoonsa annettu lauma on liian suuri naisen yksin hoidettavaksi. Vaimo hoitelee maidon jatkojalostuksen omassa ”meijerissään”, tai myy maidon suoraan maidonkeruuautoon.

W. Piyasenan isä sairastaa tubia, ja on hoidettavana sairaalassa kodin huonon hygieniatason vuoksi. Perheeseen kuuluu isovanhempien lisäksi mies ja vaimo sekä kolme lasta. Isoäiti asuttaa taloa nyt yksin. Luonnollisesti perhe pelkää lasten ja heidän vanhempiensa sairastuvan myös tubiin. Täällä sairaudenhoito ei ole parhaalla mahdollisella tasolla.

Lähtiessäni katsastamaan Danawathie Weerasinghen vanhaa taloa ja perhetilannetta, ajattelin ensin paikallisviranomaisten harkinnan pettäneen kovasti. Väkijoukko korjasi monsuunin jäljiltä maahan romahtanutta mutaseinää. Paikalla hääri lukuisa joukko ihmisiä, mutta ainakaan sillä hetkellä yhtään lasta ei ollut näkyvillä. Arvattavasti he olivat koulussa.

Arvaukseni oli väärä. Tällä parilla ei ollut yhtään lasta, eivätkä olleet edes naimisissa vielä. Suurperheeseen kuuluu kyllä kaksi lasta sekä mies ja vaimo. He ovat muuttaneet talon seinän romahtamisen jälkeen muualla vuokralle, jotta lapset voisivat käydä koulua. He muuttaisivat takaisin, jos talo saataisiin jälleen kuntoon. Vuokralla asuminen on kallista täälläkin.

Katselin kysyvästi aluepäällikköä saadakseni jonkinlaista selvitystä. Ennen vastauksen saamista kiinnitin huomioni talossa työskentelevän nuoren miehen tapaan tehdä työtä. Ennen mutapaakun levittämistä seinään, mies kokeili kädellään ”muurauskohtaa”, ja antoi sitten ravan roiskua. Nuorukainen on ollut syntymästään saakka sokeana. Hän ja talon tytär aikovat vihille pian. Tämä opettavainen tilanne muutti käsityksiäni heistä talon saajina. Jo pelkästään upean esimerkin vuoksi projektin on tuettava heitä uuden elämän alussa. Avioliittoon tarvittavien myötäjäisten summa ylittyy moninkertaisesti.

Vammaisuus, tässä tapauksessa sokeus ei ole onnellisen elämän este. Rakkaus ylittää kaikki inhimillisen käsityskyvyn rajat täälläkin keskellä ei mitään. Toivotan nuorelleparille onnea ja paljon yhteisiä ilonhetkiä uuden elämän varrelle.

Viimeisenä, vaan ei vähäisempänä listallemme pääsi A. Tangarajan perhe. He asuvat ”talossa”, joka kooltaan muistuttaa lasten leikkimökkiä. Perheeseen vanhempien lisäksi kuuluu neljä lasta. Heistä seitsemänvuotias tyttö on kehitysvammainen. Turvallinen talo antaisi elämisen edellytykset koko perheelle ja varsinkin kehitysvammaiselle lapselle.

Onnittelen meidän kaikkien puolesta perheen vanhempia, sillä he ovat ottaneet hurjan ristin kannettavakseen. Mitään tukea yhteiskunnalta ei tule, sillä vammaisuutta pidetään rangaistuksena perheen entisen elämän virheistä. Aiemmin hyvin yleistä oli, että äiti lähti vastasyntyneen vammaisen lapsen kanssa viidakkoon ja tuli yksin pois…

Isovanhemmista ei ole tietoa. Todennäköisesti he ovat menehtyneet sisällissodassa.

Jo tässä vaiheessa haluan kiittää kaikkia lahjoittajia, arvanostajia, kirpputorillamme Torin Kympissä kävijää ja tavaralahjoittajaa suuresta avustanne tämänkertaisen tavoitteemme saavuttamiseksi.

Haluan kiittää niitä yksityisiä perheitä ja pienyrityksiä, jotka osallistuivat valtaviin lahjoituksiin. He eivät halua antaa nimeään julkisuuteen.

Suuret kiitokset kuuluvat myös seuraaville lahjoittajille: Rauman kaupunki, Lions Club-Rauma järjestöt, Steerprop Oy, Aslemetals Oy, LVI-Helin Oy, RB-Asennus Oy, Ermail Oy, Insinööritoimisto Rakenne-Rauma Oy, Unanimous Oy, Heikki Leppäkosken syntymäpäiväjuhlat, Inner Wheel ry, Timantti Nieminen Oy.

Kirpputoritoimintamme jatkuu yhä Torin Kympin alakerrassa, loosi 108. Otamme vastaan ehyttä, puhdasta ja toimintakuntoista käyttötavaraa osoitteessa Torninkatu 15 Rauma. Parasta olisi soittaa Sinikalle puh. 040 70 60 872 ennen lahjoituksen toimittamista. Tavaralahjoitukset voi tuoda osoitteeseemme, tai viedä suoraan loosiimme. Tuotteeseen voit kiinnittää tuotteen nimen, loosin numeron ja hintapyynnön. Kiitos!

Kukaan ei voi tehdä kaikkea,
mutta jokainen voi tehdä jotakin.
Ja jos jokainen tekee jotakin tavoitteen saavuttamiseksi,
tulee kaikki tehdyksi.

Lahjoitustili: LSOP RAUMA FI47 5630 0020 2784 68
Keräyslupa: 8390/15/11
Satakunnan talousalueella