"Ulkomaailmahan on täynnä seksuaalisuutta"
Marko Suomi työnsä ääressä
Tekijä itse ja yksi teoksista
Orimattilassa asuva, mutta alkujaan pohjoisen poikia, Marko Suomi sai keväällä pienoisen kohun aikaiseksi, kun hänen työnsä pitsipenis julkistettiin.
Suomi itse totesi asian näin:
- Ulkomaailmahan tihkuu seksiä, miksi näistä kohutaan. Jos kuvissa olisi jotain pitsinalleja, niin ne eivät varmasti herättäisi samanlaista kiinnostusta.
Miten Suomi sitten kiinnostui nypläämisestä.
- Näin ilmoituksen nypläyskurssista ja ajattelin, että tuo olisi bimbointa mitä voisin tehdä, niinpä menin sinne, Suomi kertoi nypläämisen aloittamisesti.
Ketä näyttelyyn sitten odotetaan.
- Ihan kaikkia, kertoi amanuenssi Henna Paunu.
Unohdetaan kaikenlainen kaksinaismoralismi ja mennään katsomaan Marko Suomen näyttely taidemuseon piha-aittaan.
Suomi myös kertoi, että hänen nyt 7-vuotias tyttärensä on saanut nähdä nämä työt, mutta ei niitä kuvia, joista nämä on tehty.




