Päivystävä apteekki

Valtakatu 9
Päivystysviikkoina Ma - La 8 - 21 Su ja pyhinä 12 - 20
Oskar Nyholmin ja Niko Valtosen kaksi maalia auttoivat FC Rauman nousuun

Nousujuhlat kauppiksella

  • Nousu ykköseen on ratkennut (kuvat: Jouni Mikola)

  • FC Rauman päähinemuotia nousun ratkettua

  • Jesse Wallenius #8 oli laittanut hiuksensa komeaan irokeesiin

  • Etummaisena kuvassa kahden maalin mies Oskar Nyholm

FC Rauma - PS Villa Hyvinkää 6-3 (3-2)

FC Rauma pelasi voitollisesti myös kolmannen ja ratkaisevarn ottelun noususta futsalin ykköseen. Sunnuntaina raumalaisjoukkue jyräsi hyvinkääläisen PS Villan.

Ottelun alku oli tiukkaa puolustustaistelua ja maaliverkot alkoivat pullistella ensimmäisen kerran noin yhdeksän minuutin kohdalla, kun Oskar Nyholmin kova kuti upposi voimalla hyvinkääläismaaliin.

Tuon avausmaalin jälkeen jaksolla molemmat joukkueet osuivat vielä kahdesti, joten tauolle mentiin raumalaisten 3-2 -johdossa. FC Raumalta osuivat Nyholm toistamiseen ja Ville Heino.

Toista jaksoa oli pelattu kahdeksisen minuuttia, kun PS Villa onnistui tasoittamaan pelin Olli Etelärannan onnistuen viimeistelyssä. Tuon jälkeen hyvinkääläisjoukkue ei enää palloa raumalaismaaliin saanutkaan hyvistä yrityksistä huolimatta.

Raumalaisjoukkue pystyi hyvin puolustamaan PS Villan yritykset.

- Rupesimme ottamaan vastustajan jo ylempää kiinni, valmentaja Sami Laine totesi.

FC Rauma puolestaan onnistui jakson viimeisen viiden minuutin aikana kolmesti toimittamaan pallon hyvinkääläismaaliin. Maalit merkittiin Niko Valtoselle (2) ja Niila Asunmaalle. Asunmaa pääsi jopa melko pian maalinsa jälkeen yksin läpi, mutta tuon yrityksen hyvinkääläismaalivahti onnistui torjumaan.

40 minuutin pelin jälkeen taululla komeilivat lukemat 6-3 ja se tarkoitti sitä, että FC Rauma pelaa ensi kaudella futsalia sarjaa ylempänä ykkösessä.

- Tulevaisuutta ajatellen uskoisin, että runko säilyy mahdollisimman pitkälle samana, mutta on meillä varmasti ensi kaudeksi kehitettävää jokaisella osa-alueella, Laine kertoi.

- Tarkoituksemme on kehittää tulevaisuudessa raumalaista futsalia edelleen, Laine jatkoi.

Valmentaja Laine pyysi välittämään myös kiitokset kaikille seuran tukijoille.

Maalit: 8.47 1-0 Oskar Nyholm (Sami Laine), 9.56 1-1 Niko Räikkä (Jukka Lottonen), 13.44 2-1 Ville Heino (Jere Kyrkkö), 14.27 3-1 Nyholm (Laine), 14.38 3-2 Kalle Helin (Zegri Dzevdet), 27.47 3-3 Olli Eteläranta (Lottonen), 35.05 4-3 Niko Valtonen (Jesse Wallenius)vom., 35.49 5-3 Niila Asunmaa (Wallenius), 59.56 6-3 Valtonen (Juho Torkkeli)

Pelaa Rauma-visaa
Matkareitti.fi