Päivystävä apteekki

Valtakatu 9
Päivystysviikkoina Ma - La 8 - 21 Su ja pyhinä 12 - 20

Vuonna 85 -leffan kuvaukset alkoivat - katso maistiainen!

  • Eppu Normaalin musiikki on vahvassa roolissa uutuuselokuvassa. (Kuva: Kari Lahtinen)

Timo Koivusalon tuottaman Vuonna 85 –manserock-elokuvan kuvaukset alkoivat Tampereella 20. helmikuuta. Elokuvaa kuvataan Tampereen lisäksi myös mm.

Puukkowestern Härmä vetää hyvin väkeä elokuvasaleihin

  • Mikko Leppilampi elokuvassa Härmä. (Kuva: Yellow Film & TV)

Perjantaina ensi-iltansa saanut JP Siilin romanttinen puukkowestern Härmä nousi viikonlopun katsotuimmaksi aikuisten elokuvaksi yli 27 000 katsojalla.

Hiihtolomaviikon suosikkileffana pyörii Risto Räppääjä

  • Risto Räppääjän uusin seikkailu vetää katsojia. (Kuva: Jolle Onnismaa)

Mari Rantasilan ohjaama elokuva Risto Räppääjä ja viileä Venla on kerännyt huimia katsojalukuja ympäri Suomen. Tahdin odotetaan jatkuvan mainiona hiihtolomien aikaan.

Puolet 11 miljoonan Loton jättipotista mätkähti Raumalle

Loton 11 miljoonan euron kaikkien aikojen ennätyspotti meni lauantai-iltana kahteen osaan. Täysosumista toinen oli pelattu Peitsarin R-kioskilla Mikkelissä.

Suomiräpin Solonen ja Kosola tänään Raumalla kera Laivaston

  • Solonen ja Kosola esiintyvät tänään raumalaisen Laivaston kanssa Bar Hovissa.

Perjantaina Raumalla esiintyvät pitkän linjan suomiräpin herrat Solonen ja Kosola sekä raumalainen Laivasto-kokoonpano.

Anna Eriksson: Mana-albumin tekoprosessi urani pisin ja piinaavin

  • Anna Eriksson on julkaissut yhteensä kahdeksan studioalbumia. Kuva: Image.net

Suomen suosituimpiin naisartisteihin lukeutuva, "Ihoden oma tyttö", Anna Eriksson julkaisee uuden, odotetun suomenkielisen albumin ”Mana” 18. huhtikuuta.

Tältä näyttää Rauman uudessa sisäleikkipuistossa

  • Tähti-Maria (vas.), Nea ja Joakim pääsivät testaamaan Hauskiksen leikkivälineitä ennen avajaisia. Kuva: Elina Helkelä

  • Alla Dankova on taiteillut puuhakeskuksen seinälle upean maalauksen.

Puuhakeskus Hauskis avaa ovensa Pick´n Payn tiloissa lauantaina.

Raumalle Satakunnan ensimmäinen sisäleikkipuisto

  • Hauskis sijaitsee Pick´n Pay:n tiloissa.

Satakunnan ensimmäinen sisäleikkipuisto, Puuhakeskus Hauskis, avaa ovensa tänä lauantaina kello 10 Pick´n Pay:n tiloissa Raumalla.

Uudenlainen tapahtuma Pitsiviikon alkajaisiksi

  • Rock, runo ja rakkaus -tapahtuma saapuu Raumalle.

  • Heli Laaksonen ja Päivi Luoma ovat uuden festivaalin kantavia voimia.

Rauman Pitsiviikko saa näyttävän tapahtuman avajaispäivälleen, kun uusi Rock, runo & rakkaus -festivaali järjestetään 21. heinäkuuta Fåfängan Paviljongin alueella.

Blues ja rock kajahtavat Raumalla lauantaina

  • Hyväntuulista ja tanakkaa kotimaista blues- ja rock-osaamista kuullaan Bar Hovissa.

BluesRock Carneval on kahden hyväntuulisen ja tanakan kotimaisen yhtyeen muodostama live-paketti, johon kuuluu Tap Jelly Blues Band ja Jake's Blues Band.

Pelaa Rauma-visaa
Matkareitti.fi