Puukkowestern Härmä vetää hyvin väkeä elokuvasaleihin
Mikko Leppilampi elokuvassa Härmä. (Kuva: Yellow Film & TV)
Perjantaina ensi-iltansa saanut JP Siilin romanttinen puukkowestern Härmä nousi viikonlopun katsotuimmaksi aikuisten elokuvaksi yli 27 000 katsojalla. Lippukassalla edelle kiri vain lastenelokuva Risto Räppääjä 3.
Puukkojunkkareiden valta-ajasta kertovan Härmän ikäraja on K-16, joten elokuva ei sovellu nuorimmille katsojille. Ennakkonäytökset mukaanlukien elokuvan oli viikonlopun päättyessä nähnyt 30 000 katsojaa.
- On hienoa, että Pohjanmaan lisäksi Härmä on kiinnostanut yleisöjä tasaisesti koko maassa lumituiskuista huolimatta. Elokuva puhuttelee monia erilaisia katsojia, koska se tarjoaa niin toimintaa, draamaa, rakkautta kuin eeppistä pukuloistoa, luonnon kauneutta ja tähtinäyttelijöiden karismaattisia roolisuorituksia, summaa elokuvan toinen tuottaja Jarkko Hentula.
Härmän on ideoinut, käsikirjoittanut ja ohjannut JP Siili. Elokuvassa nähdään suuri joukko tunnettuja suomalaisia näyttelijöitä, pääosissa roolitöistään kehutut Lauri Tilkanen, Mikko Leppilampi ja Pamela Tola. Musiikin elokuvaan on säveltänyt Tuomas Kantelinen.




